Luin tutkimuksesta, jonka mukaan ihmiset, jotka pitävät päiväkirjaa ja muodostavatnäin yhtenäistä tarinaa sattumanvaraisista tapahtumista elämässään, ovat myös fyysisesti terveempiä kuin ne, jotka eivät pura tunteitaan paperille.

No mä olen kirjoittanut blogia jo vuosia. Ehkä tämä ei ole tarpeeksi yhtenäistä tarinaa, tai ehkä teen jotain muuta väärin, kun en ole fyysisesti kovinkaan terve. Tai jos sitten teen kaiken oikein, niin kuinkahan sairas olisin, mikäli en pitäisi blogia. Hui, en tohdi edes kuvitella.

Sairauksista puheenollen. En ole vieläkään saanut selvitettyä labratuloksiani, jotka on tulleet jo muutama viikko sitten. Ensi viikolla on pakko ottaaa itseä niskasta kiinni. Enemmän mua pelottaa että eivät ole löytäneet mitään, kun se, että jotain olisi löytynyt. Epätietoisuusa on aina vaan niin paljon pahempi.

Meillä oli Fanin kanssa hiukan treenitaukoa. Ensin Fani oli sairaslomalla, sitten kerran mä olin migreenikohtauksen kourissa. Olin kyllä lähdössä treeneihin, mutta Marianne kun soitti mulle, ja mä oksensin kesken puhelun, niin Marianne oli sitä mieltä että mun olis ehkä parempi jäädä kotiin. Lisäksi meiltä jäi yhdet epikset ihan laiskuuden vuoksi välistä, ja toiset työvuorojen takia.

Nyt kuitenkin viime torstaina pääsin vihdoin treeneihin, jotka olikin viimeiset treenit ennen kesätaukoa. Ensi torstaina olisi oman seuran epikset, mutta mulla taas työt sotkee, tietenkin. Nyt on pakko sitten vaan käydä itsenäisesti treenaamassa, sillä meillä on tulossa aktiiviagiviikko heinäkuun alussa. Tiistaina kisat Tampereella, torstaina Riksussa, ja sitten pe ja la ylöjärvellä agirotu-tapahtuma (emme tosin jää sunnuntain agirotu joukkuekisaan).

Saa nähdä kuinka käy. Sen jälkeen jäämme pois agilitykisoista. Palaamme ehkä joskus, todennäköisesti palaan radoille seuraavaksi Fiinin kanssa, ja Fanin kanssa sitten taas jonain kauniina päivänä.

Fiinillä taitaa olla juoksu tulossa, se on vähän omituinen, ja Dana astuu sitä minkä kerkeää. Edellinen juoksu Fiinillä oli puoli vuotiaana,  ja nyt se kohta täyttää vuoden. Fiini on ilmoitettu näyttelyyn, joten veikkaan että juoksu sattuu juuri näyttelyn ajalle, jolloin korvat ei tasan tarkkaan sitten taas pysy oikein päin. Mutta, minkäs teet. Onneksi on jo yksi EH :D

Nyt on siis juhannus. En ole oikein juhlapyhien ystävä, joten lupauduin baarille töihin molemmiksi öiksi. Eipä tuota juhannusta olisi paljon tullutkaan vietettyä, etenkin kun vettä tulee kaatamalla. Nyt tosin oli hetken ajan kirkasta, mutta pari tuntia sitten jyrisi, ja tuli rakeita taivaan täydeltä.

Päivätyöstä mulla on taas vapaata, to-ma. Eli tavallaan ihanan pitkä juhannusloma. En jotenkin edelleenkään osaa pitää baarissa oloa varsinaisesti työntekona, vaikka se sitä onkin.

Kävin kyllä torstaina kaupassa, mutta en ostanut sitten oikein mitään järkevää, lopputulos on se, ettei mulla ole kahvia, eikä tupakkaa, eikä oikein muuta syötävää kuin pakastepatonki. Tarvitsee varmaan vääntäytyä johonkin huoltoasemalle. Tosin, mietin jo, että olisikohan pizzeriat auki. Mutta ei sieltä saa kuitenkaan kahvia ja tupakaa tilattua, joten on pakko kai ihan itse liikkua.

Mä olen taas kyllästynyt ihmisiin. Se ei liene mitään uutta. Mä en oikeesti tajua ihmisten typeryyttä, mutta en edes jaksa siitä alkaa jauhaa blogissani. Mun omat ystävät on ihania, niitä mä ymmärrän, he ymmärtävät mua, ja pidämme toistemme puolia (sekä tietysti pyöritellään yhdessä silmiämme muiden ihmisten hölmöilyille.)

Mä olen tyhmästi aktiivinen netissä. Ei pitäisi, sillä tykkään toisinaan tehdä tikusta asiaa, ja muutenkin jos joku asia minua ärsyttää, saatan siitä huomauttaa kovaan ääneen, vaikka se ei loppujen lopuksi hirveän iso asia olisikaan. Yleensä taustalla on ärsyyntyminen ihmisten käyttäytymiseen toisia ihmisiä kohtaan. En pidä siitä että toisiin ihmisiin suhtaudutaan ylimielisesti, tai että tallotaan toisia ihmisiä omiin jalkoihin.

Monilla ihmisillä varmaan onkin minusta aivan täysin väärä kuva, mutta, mikäli eivät vaivaudu tutustumaan minuun oikeasti, ei heidän mielipiteellään ole minulle mitään merkitystä.

Nyt alan miettiä juhannuksen ruokapolitiikkaa, ja hei! AURINKO PAISTAA!!!!!!! Jeee :) Hyvää juhannusta mussukat!

1663785.jpg
- Fiini 1v Toivottaa myös hyvää juhannusta :) -