Tänään olikin sitten inha päivä. Aamulla nukutti tosi pitkään ja päätä särki, ja vähän joka paikkaa muutenkin. Päänsärky ei ottanut millään loppuakseen ja kaikki lääkkeet on tietenkin vielä vanhalla kämpällä. Ajattelin että olisin Hyvinkäälle mennessä matkalla käynyt hakemassa lääkettä, mutten sitten uskaltanut, jos vaikka myöhästyisin. Kyllä muuten harmitti kun olin jo 25 vailla perillä.

Agilitytunti meni ihan koomassa. En muista kunnolla edes mitä opetin, kun päätä särki niin kovasti. Kamalaa.

Sen jälkeen piti vielä ajaa Espooseen hakemaan oma sijoitusnarttu ja toinen meidän uroksen luona ollut narttu. Ajomatka oli kamala. Päätä särki aivan hulluna, ajelin motarilla noin satasta, enkä edes tajunnut ajavani niin hitaasti.Kaveri soitti matkan aikana ja huomasin etten kyennyt edes puhumaan. Tosi kiva. Toivoin vain koko ajan että alkaisi oksettaa, sillä yleensä migreenisärky menee minulla oksentamisen jälkeen ohi. Lopulta tosiaan annoin ylen, mutta särky jäi edelleen vihlomaan silmiin ja otsaan. Odottelin ystäviäni jonkun aikaa parkkipaikalla maaten takapenkillä horroksessa samalla kauhulla odottaen kotimatkaa.

Onnekseni heillä oli mukana särkylääkettä, joten kotimatkan aikana päänsärky vihdoin hellitti ja pääsin kunnialla kotiin. Kävin matkalla jopa syömässä.

En sitten edelleenkään ole hakenut lääkkeitä tänne uuteen kotiin, joten toivottavasti särky ei uusi huomenaamulla.

Luulen että suurin syy näihin kipuihin on niskat ja hartiat. Ne on olleet nyt puolisen vuotta todella kipeät, kuten koko yläselkä. Nikamiin sattuu ja mikään asento ei ole oikein hyvä. Ensi maanantaina soitan lääkäriin ja kysyn aikaa. Pakko päästä näistä kivuista eroon pian.

Nyt menen nukkumaan ja toivon että nukun paremmin kuin viime yönä.