Seurustelu tuntuu olevan tällä hetkellä kuumimpia puheenaiheita, onko sinkkuvimma väistymässä?

Ihmiset kaipaa seuraa, läheisyyttä, hellyyttä, ja jonkun jonka kanssa jakaa iloja ja suruja. Mä itse en ole ihan varma.

Mun on hyvä olla yksin. Yksin ollessani olen parhaassa mahdollisessa seurassa. Sinkkuilu on muutenkin helppoa, riittää että pyörittää omaa elämäänsä, ei tarvitse yrittää sovittaa sitä yhteen kenenkään muun elämän kanssa. Saa tehdä ihan hullujakin päätöksiä tarvitsematta kysyä keneltäkään muulta. Saa olla vapaa!


Toisaalta olisi tietysti ihan kiva katsella iltaisin televisiota toisen kanssa, ja yöt nukkua turvallisesti jonkun vieressä. Olisi kiva kokkailla jollekin ja turista jonnin joutavia.Eikä kai se hellittelykään silloin tällöin olisi pahitteeksi.

Mutta kuitenkin mä olen yksin. Välillä haikailen parisuhteen perään, mutta sitten pysähdyn miettimään, että ehkä olen ihan syystäkin yksin. Jos mä oikeasti haluaisin parisuhteen, niin mä en joka kerta varmastikaan tahattomasti ajaisi niitä karille ennen kuin ovat alkaneetkaan. Eihän mulla edes ole aikaa juurikaan katsoa televisiota, mulla nukkuu sängyssä mun lisäkseni kolme koiraa. Ruokaakin on oikeastaan paljon kivempi tehdä vain itselleen. Ei tarvitse miettiä, että voikohan tähän nyt laittaa valkosipulia, tai tuleekohan tästä nyt liian tulista.. Koirat myös pitää siitä että niille juttelee, ja ne ei koskaan väitä vastaan tai ala riitelemään mun kanssani.

En mä tiedä, tällaista soutamista ja huopaamista tämä on. Toisaalta musta on parempi olla sinut yksinolemisen kanssa, ja vaikka hiukan sitoutumiskammoinen, kuin syöstä suin päin suhteesta toiseen yksinjäämisenpelossa tai läheisyydenkaipuun vuoksi.

Mä olen pitkään ollut sitä mieltä, että lähes jokaisen ihmisen kohdalle tulee joskus aika, jolloin täytyy selvitä yksinään, itsenäisesti, olematta jostain toisesta riippuvainen. Mun mielestä siihen pitää osata varautua. Ja siksipä olen sitä mieltä, että jokaisen tulisi oppia ensin olemaan itsensä kanssa, täysin yksin, edes hetki. Ennen kuin voi olla kenenkään muun kanssa.

Mun yksin oloni on jatkunut pitkään. Tulee varmaan jatkumaankin, tai ainakin uskon, että alitajuisesti tulen tekemään kaikkeni, jotta saan olla yksin vielä jonkin aikaa. Mutta kuinka kauan se sitten on fiksua? Koska musta tulee erakko? Joko mä olen tunnevammainen? Paranenkohan enää ikinä? Jäänkö mä vanhaksi piiaksi?

Nora, jo yli kolme vuotta yksin, itsensä kanssa