Nyt on sitten reissattu enemmän kuin tarpeeksi.

Noin kaksi viikkoa sitten sain ehdotuksen että lähtisinkö näyttelyreissulle Liettuaan. No, minähän innostuin heti ja alkoi armoton matkan suunnittelu. Viimein viime lauantaina oli sitten lähtö. Matka oli aivan ihana, vaikkakin raskas. Pysähdyimme matkalla Latviassa muun muassa todella kauniille ja pitkälle hiekkarannalle, jossa päästimme koirat irti telmimään. Tuollaiselle rannalle voisin itsekin muuttaa asumaan, niin kaunista siellä oli, kuvia alempana.

Hotelli Liettuassa oli ihana, se oli kivasti irti keskustasta mukavalla paikalla, ja kovin kotoisa paikka. Palvelu oli todella hyvää, ja jälleen Regina valloitti yhden sydämen lisää Hottelivirkailija syötti sille kädestä ruokaa, jne.

Matkaseura oli sekin täysin kohdallaan, ei olisi kyllä hienommin voinut matka onnisua. Sunnuntaina ennen kotiin lähtöä kävimme ostoskeskuksessa syömässä, shoppailemassa ja rentoutumassa. Kokeilimme vesihierontaa, joka oli aika mainio elämys. Tuntui vähän siltä kuin olisi pesukoneessa käynyt.

Maanantaina, vappuaattona pääsimme kotiin. Kävin hiukan kaupungilla katselemassa vappumenoja, mutta kuitenkin painuin suhteellisen ajoissa kotiin nukkumaan, sillä vappupäivänä menin sijoitusnarttuni kanssa ryhmänäyttelyyn.

Näyttely meni todella hyvin. Kerttu oli luokkansa toiseksi kaunein EH:lla, mutta tuossa näyttelyssä oli niin tiukka linja, ettei kukaan narttu saanutkaan ERIä. Junioriluokassa oli seitsemän narttua paikalla.

Näyttelyn jälkeen lähdin ajamaan kohti Teuvaa. Menin kasvattajaystäväni luokse katsomaan tuontiuroksiamme Hobbea ja Dantea. Dantte on aivan uskomattoman suloinen, ja muistuttaa minua kovasti Köpistä. Hobbe astui ensimmäisen narttunsa nyt ja jäämme innolla odottelemaan tulevia hobbelapsia.

Olin Teuvalla yhden yön, kunnes jatkoin jälleen matkaa kohti Pietarsaarta. Eräs tärkeä ystäväni asuu Pietarsaaressa koko kesän, ja päätin käydä hänen luonaan kylässä. Oli aivan ihanaa nähdä jälleen.

Tässä vain pikainen reissutiedotus, kerron kevättunnelmia ensi kerralla. Perinteiseen keväiseen tapaan tuntuu että pää on aika pyörällä. Täytyy vähän selvitellä ehkä tässä pääkopan sisältöä..

Nyt nukkumaan, aamulla vien Kertun takaisin kotiinsa, kunnes haen sen taas uusiin seikkailuihin :)


Latviasta:

562738.jpg

562740.jpg

562739.jpg