Tai yötä.. Oli pakko palata vielä kirjoittamaan uutta blogia.

Moni minut tunteva tietää, etten ole ollut oikein tyytyväinen tämänhetkiseen opiskelupaikkaani. Olen siis suunnitellut hakevani opiskelemaan toista alaa. Äsken sitten intouduin täyttämään nuo AMK:n hakupaperit, ja lähetinkin ne jo.

Pienoinen yllätys saattaa olla alat joille hain:
Fysioterapia ja Tekstiili-ja vaatetustekniikka. Tarkoitus oli siis hakea opiskelemaan graafista suunnittelua ja vaatesuunnittelua, yms.

Kuitenkin kun aloinlomakkeita täyttelemään, törmäsin tuohon fysioterapiaan. Fysioterapeutin ammatista olen haaveillut jo vuosia, ihan alunperin minun piti hakea sinne, mutta sitten tällä tapaa viime hetkellä muutin kaikki suunnitelmat. Ja niin minusta tuli restonomiopiskelija.

Tekstiili ja vaatetustekniikasta en tiedä yhtään mitään. Halusin hakea jotain toistakin alaa, ja tuo nyt kuulosti mielenkiintoiselta. Sitäpaitsi, siellä pääsee opikeleaan matematiikkaa! Minä olen matikkahullu, aina ollut, ja tulen varmasti myös aina olemaan.

Mutta aikamoinen tuuliviiri taidan kyllä olla. Ihan muutama tunti sitten kaikki tuntui tosi turhalta, ja tuntui, etten yhtään tiedä mikä minusta tulee isona tai muuta. No, en edelleenkään tiedä mikä minusta isona tulee, mutta tiedän että todella haluaisin fysioterapeutiksi. Voi olla etten sinne pääse, mutta luulen hakevani vielä uudestaankin.

Toki on edelleen useita aloja, jotka kiinnostavat. jotenkin vaikea päättää näin yhtäkkiä, mitä yhtä alaa haluaisi alkaa opiskella, mihin yhteen asiaan haluaisi perehtyä. Ehkä sekin vielä jonain kauniina päivänä valkenee. Sitä ennen ei auta kuin kokeilla kaikkea mahdollista.

Jännää kyllä että tällä hetkellä tulevaisuus on näin avoin. Pienenä tiesin ihan varmasti mikä minusta isona tulee. Eläinlääkäri. Se oli haaveammattini vuosia ja vuosia. Edelleen lääketiede kiinnostaa, ja kovasti, mutta joku siinä kuitenkin tökkii. En ole koskaan edes harkinnut hakevani lääkikseen. Eläinlääketieteelliseen olen kyllä suunnitellut hakevani. Suunnitteluasteelle se on jäänytkin.

Toinen haaveammattini oli näyttelijä. Olen myös monesi päättänyt hakevani Teatterikorkeakouluun, mutta sekin on aina jäänyt. No, ehkä vielä jonain päivänä kokeilen onneani sinnekin suuntaan.

Ehkä olenkin monilahjakkuus, ja minulla on siksi niin suuri valinnanvaikeus. Ehkä pystyn mihin vain tahdon, enkä vaan osaa päättää mikä olisi paras vaihtoehto.

No, jotain minusta joka tapauksessa melko varmasti tulee. Eri asia sitten mitä. Sekin varmasti joskus selviää.

Aika näyttää!