Viime päivien aikana olen miettinyt paljon sitä, kuinka usein ihmiset elävät omaa elämäänsä toisten ihmisten kautta, avulla, tai kanssa.

Kun itseä kohta tragedia, niin tuntuu hyvälle tukeutua ystäviin. Ystäville voi purkaa asioita, ja ystävät kuuntelevat. Ystävien kanssa voi myös keskustella murheista ja peloista. Monesti toiset ihmiset myös auttavat yli vaikeista tilanteista, tai jollain tapaa pelastavat päivän.

Kohtalotoverit ovat tragedian hetkellä ehkä kuitenkin paras oljenkorsi. Kohtalotoveri, olkoonkin entuudestaan vaikka ventovieras, tietää aika tarkalleen tilanteesi, tietää miltä sinusta tuntuu, mikä pelottaa eniten. Kohtalotoveri myös tietää keinoja millä pääsee punnertamaan eteenpäin. Kohtalotoveri tietää parhaat lohdutuskeinot.

Kohtalotoveri on myös siitä hyvä löytää, että tajuaa, etten minä ole ainoa jolle näin on käynyt. Minulla ei ehkä olekaan maailman huonoin tuuri. On hienoa tietää että joku muu on käynyt saman tragedian läpi, ja selviytynyt siitä. Se antaa toivoa.

Vaikka olenkin itse luonteeltani melko erakko. Lieneekö osaltaan siihen vaikuttanut varttuminen ainoana lapsena. Silti murheen hetkinä muistan kyllä kuinka hienoa on että ympärillä on myös ihmisiä, ja oma tukiverkko.

Monilla ihmisillä harrastuksen tukiverkko voi olla eri kuin oman elämän tukiverkko. Minulle koiraharrastukseni ystävät ovat myös tosiystäviä elämässä. Siinä mielessä olen onnellinen, sillä voin tukeutua kaikissa asioissa samoihin ihmisiin, ja siksi he tuntevat minut todella hyvin.

Toisaalta koiraharrastus on myös siitä ikävä, että aina löytyy niitä inhottavia, ehkä kateellisiakin ihmisiä, jotka ovat vahingoniloisia, kun toisille käy jotain pahaa. Käsittämätöntä! Toisaalta luulen myös että kaikki eivät elämässään tee yhtä suuria uhrauksia harrastuksensa eteen. Ne jotka itse tekevät pienempiä uhrauksia, eivät välttämättä ymmärrä miten suuria mittasuhteita asioilla voi olla.

Joka tapauksessa minulle koirat ovat harrastus, omat koirani ovat perheenjäseniä, ja ehkä se kaikkein tärkein tukiverkko. Niille voi kertoa kaikesta, ne kuuntelevat, ja antavat lohduttavan lipaisun silloin tällöin. Dana, Fani ja Lila ovat parhaat ystäväni. Ja minä yritän tehdä kaikkeni koirieni parhaaksi.

Välilläkyllä tuntuu, ettevät ihmiset usko sitä. Tuntuu etteivät kaikki ihmiset, edes koiraihmiset, ymmärrä kuinka tärkeitä koirani ovat minulle. Itselläni ei ole lapsia, koirat ovat minulle kuin lapsia. Eräällä ystävälläni on lapsia, mutta hänelle koirat ovat aivan yhtä rakkaita kuin lapset, ellei, jos mahdollista, vieläkin rakkampia. Enkä itse hänet. ja hänen elämäntilanteensa tuntien edes epäile, tai ihmettele sitä.

Itse en osaisi elää ilman koiriani. Koirieni kanssa en ole koskaan yksinäinen, vaikka lähes aina olenkin yksin.

Tulipas sekavaa sepustusta. Ehkä se kuvaa hyvin tätä hetkeä, ja sitä mitä pääni sisällä liikkuu. Kaikki tuntuu olevan todella sekaisin. Onneksi on koirat.

Taidan käpertyä peittojen alle ja ottaa koirat kainaloon. Voisin jäädä sinne loppu viikoksi.

Hetken mieliala : hämmentynyt
Nora