Rakennettiin renkaalle vihdoin teline, joten pääsin ottamaan sekä Fiinin että Fanin kanssa rengas-kepiyt treeniä pihalla.

Fani menee ihan kivasti keppejä kulmasta kuin kulmasta. Jostain syystä sen motivaatio vaan ei ole kotipihalla sama kuin muualla. Tosi ärsyttävää.

Fiini meni hienosti treenirengasta, siitä kun ei voi hypätä ohi. Kepitkin sujui 90% oikein. Vielä kun saisi pikkasen lisää keskittymiskykyä tytölle, niin hyvä olisi.

Myös Musti ja Fuula pääsivät kokeilemaan vauvarengasta. Fuula oli turhan unelias, sillä käytiin sen kanssa kävelemässä satamassa pitkä remmilenkki (Ja Fuula muuten kävelee viimein hienosti hihnassa, kolmas remmityskerta toden sanoi!!), joten vaihdoin pian Mustiin. Musti oppi ekan kerran jälkeen homman jujun ja meni hienosti ihan ohjaamalla tuota rengasta, joka siis on ihan maan tasolla. Taitava Musti!!

Huomenna laitan tuon radan pätkän jatkoksi vielä mun hienon omatekemän aidan, jota H tosin tänään vähän fiksaili kestävämmäksi. Ja otan pientä treenipätkää huomenna päivällä. Kisat alkaa vasta viiden aikaan iltapäivällä. Mennään tosin ajoissa paikalle kun Fiini täytyy mitata. 

Ensi kerralla siis kisareportaasia, mikäli jotain kertomisen arvoista on :D