No niin.
Kirjoittelin tuossa yönä eränä tänne pitkän tarinan, ja eikö sitten juuri lähettämishetkellä tullut jokin toimintahäiriö tälle sivustolle, joten kirjoitus katosi taivaan tuuliin.

En yhtään muista mitä kaikkea tarinoin silloin.

Joka tapauksessa, mun auto on jälleen korjattu. Nyt sen pitäisi kaiketi pelata taas. Ei ollut kovin halpaa lystiä, mutta kunhan pääsee kulkemaan.

Kävin sitten myös Eestissä Lagedissa Welmu parsonin, sekä Fiinin, Kertun ja Voiton kanssa. Welmu oli ainoa parsoni, sai ERIn ja oli ROP. Russelit kaikki saivat ERIn, Voitto oli juk3 ja PU3, Fiini oli juk2 ja Kerttu AVK1, sertikilpailussa Kerttua vastassa oli kaunis valionarttu Lysti, joka lopulta vei seertin, Kertun tullessa toiseksi. Paras narttu kilpailussa menin sekaisin kun Fiinikin pyydettiin kehään, ja pyysin Ferrien omistajatytön tulemaan sen kanssa kehään. Fiini ei kuitenkaan suostunut hänen kanssaan kävelemään, ja pääsi irti kaksi kertaa, tästä syystä vaihdoin koiria hänen kanssaan, jonka vuoksi Kerttukaan ei lopulta  suostunut liikkumaan, joten tuomari päätti PN-kisassa vaihtaa avonarttujen paikkaa, ja Kerttu sijoittui näin  PN3 sijalle.

Kotimatkalla hain ystäväni Hyvinkäältä meille  kylään ja kävimme hiukan pyörähtämässä Lahden yöelämässä. Oli siis raskas, mutta antoisa viikonloppu. Kumma kyllä, en sunnuntaina potenut lainkaan krapulaa, mutta väsymys oli suunnaton.

Kennelliitossa tökkii taas jotenkin aika pahasti. Meidän pentujen paperit ei ole vieläkään tulleet. Huomenna soitan kennelliittoon, että onko kirjeeni varmasti mennyt perille. Toivottavasti. Alan hiukan olla huolissani jo. Ruotsissa asuvan kavsattini omistaja haluaisi ilmoittaa koiransa näyttelyyn, muttei voi koska sillä ei ole rekisterinumeroa. Ikävää.

Olen todella tyytyväinen tuohon viime kesäiseen pentueeseen. Olen nähny kaksi nyt ihan luonnossa, ovat todella kivan näköisiä, tasapainoisia pentuja. Kahdesta muusta olen saanut kuvia, ja neki ovat hurjan kivan näköisiä. Etenkin päät on kaikilla tosi mahtavat.

Tallinnassa vietin siis päivän kasvatin omistajaperheen kanssa. Ovat ihan mahtavia tyyppejä. Mihin olisinkaan joutunut reissullani ilman heitä. Innostuivat nyt myös itse näyttelyistä, mikä on hurjan kiva.

Tulevat pentusuunnitelmat elävät jälleen. Minulle on tarjottu kivaa ratkaisua, ja ole todella innoissani. Tästä lisää hiukan myöhemmin, se kun ei ihan heti ole vielä ajankohtaista.

Agilityrintamallekin löytyi viimein ratkaisu, ja olen saanut lainakoiran itselleni. Aloitamme pian treenaamisen, ja katsotaan koska päästään kisoihin. Odotan innolla.

Fiinin  kanssa aloitetaan kisaaminen sitten ensi vuonna, nythän ollaankin aika vähän vasta treenattu.

Muuten elämä on taas aika hyrskynmyrskyn. Mikään ei tunnu taas oikein kunnolla onnistuvan, ja se harmittaa!

Nyt taidan käydä nukkumaan, ja yrittää herätä hyvissä ajoin, huomiselle olisi paljon tekemistä, ja illalla sitten Fiinin treenit, ja yöksi töihin.

Kiitokset taas kaikille kavereille, mitä tekisinkään ilman teitä!