Vaikeeta on ollut taas.. Uuden vuoden lupauksista taisin toisen saada pidettyä, toista varmaanen. Oon edelleeen sairastellut kauheesti, ihan liikaa.. Haluaisin olla koulussa ja keskittyä siihen mutta kun ei pysty, kun on kipeä ja väsyttää. Migreeniä on vähän väliä, ja vatsa reistailee vanhaan tapaansa. Inhottaa vaan joutua vanhemmille lipsauttelemaan pieniä valkoisia valheita kun ne kyselee, miten koulussa menee.. En halua niitä kuitenkaan huolestuttaa. Kyllä ne tietää että jonkun verran oon sairastellut, mutta ei niille voi koko totuutta kertoa. Nyt iski sitten flunssakin pitkästä aikaa (edellisestä kun onkin jo kuukausi!)

Ja sitten ihmissuhteet.. Voi herranjumala. Vastakkainen sukupuoli on jällen kerran vallan käsittämätön. Yleistämään en kuitenkaan lähde, vaan kyse on ihan puhtaasti vaan _niistä tietyistä_ pojista. Kaikki muut meidänkin porukan jätkät on ihan ok, oikeastaan ihania! Ilman niitähän mun elämä täällä uudessa kylmässä kaupungissa olis ollut täysin säälittävää.. Mutta sitten kun jostain pojasta kiinnostuu, niin herranjumala! Näillä lahtelaisilla pojilla on joku ihan oma outo kuvionsa. Se on ihan käsittämätöntä. Niiden ajatuksia pitäis pystyä lukemaan, ja sitten pitäs vielä osata käyttäytyä niille mieliksi..

Noh, tällästä tää elämä nyt vaan on. Kumma kun tuntuu että asui sitten minkä kokoisessa kaupungissa hyvänsä niin mä kyllä onnistun törmäämään aina niihin vaikeimpiin tyyppeihin. Noh, siksipä onkin parempi pysytellä ihen kaveriasteella näiden jätkien kanssa. Siinä ne nimittäin on pirun hyviä. Parempia kuin monet tytöt koskaan. No mutta, muuten sitten elämä sujuu ihan mukavasti :) Koira on astutettu (toivottavasti nyt jäi tiineeksi). kasvattajakurssi suoritettu, todistuskin tuli postiaa, niin saa pian kennelnimi anomuksen postiin. Sitten odottelemaan niitä pentuja, ja tuota kennelnimeä. Ja heppa seisoo tallissa edelleen ja on aivan uskomattoman ihana :) Mutta silti vaan tuntuu että jotain puuttuu edelleen..


 -tämä kirjoitus on kopioitu vanhasta nettipäiväkirjasta-