Tästä se alkaa, uuden blogin aika.

Edelliseen blogiin alkoi mennä totaalisesti hermo, joten päätin siirtää kaiken kokonaisuudessaan tänne. Hetken saamme odotella vuoden 2006 merkintöjä, sillä blogi on tällä hetkellä kaatuneena. Toivon mukaan merkinnät ovat kuitenkin säilyneet, sillä niistä ei ole varmuuskopioita. Jännityksellä siis odotamme.

Tänään on jotenkin niin levoton olo, etten osaa kirjoittaa oikein mitään, varsinkaan mitään kovin syvällistä.

Olimme agilitytreeneissä Fanin kanssa, ja on ihanaa huomata että koira alkaa aikuistua, malttia löytyy, eikä ole enää juuri mitään ongelmia. Intoa tosin edelleen yhtä paljon kuin ennenkin.

Huominen päivä voi olla aika kuluttava. Jotain pitkiä luentoja, ja jos jaksan, niin illalla olisi vielä se tapahtuma. Meille siis tulee joku koulu käsittääkseni vierailulle, ja heitä kestitään. Aika huonosti meitä on informoitu, joten en ole varma.

Tänään sain hiukan siivoiltua, aika huonosti kylläkin, mutta torstaina pitäisi kyetä ottamaan vieraita vastaan. Sijoitusnarttuni tulee käymään, mikä on todella mukavaa, sillä olen nähnyt sen viimeksi 9-viikkoisena, ja nyt se alkaa olla jo iso tyttö. Jännittää hieman, että millainen neidistä on kasvanut.

Katselin tuossa kyseseiselle nartulle jo ensi vuodeksi muutamaa näyttelyä näin alustavasti. Toivottavasti päivämäärät sopivat myös omistajille, jotta päästään käymään kehässä.

Nyt voisin tutkailla muutamia kotisivuja, yhdet täytyisi pian saada julkikin, joten, hommiin!