Äiti on Mylsällä asti, joten se ei ole täällä sanomassa mua laiskaksi. Siispä mun täytyy moittia itse itseäni.

En ole saanut taaskaan mitään aikaiseksi. Koti on sotkuinen kuin mikäkin, täällä on siis aivan kamala kaaos! Mutta kun en (muka) ehdi siivota. Pitäis tiskata tiskit, pestä pyykkiä, siivoilla ihan muuten vaan, imuroida ja pestä lattiat. Ei olis pahitteeksi tuulettaa petivaatteita, pestä mattoja ja ikkunoitakaan. Mutta missä ihmeen välissä, jos saan kysyä??

Mun päivät menee jokseenkin näin:
-Aamulla herään, ruokin koirat ja käytän ne ulkona, juon kupin kahvia, istuskelen ja oleilen koirien kanssa hetken ennen töihin menoa.
-Päivä menee töissä.
-Illalla tiulen kotiin väsyneenä, ja koko päivän seisottuaan on pakko istua hetki. Sitten täytyy käydä koirien kanssa ulkona, ja tallilla heppaa moikkaamassa.
-Tallilta tullessa o jo ilta, ehtii istuskella, kattoa hetken televisiota, tai olla koneella tai muuta, ja mennä nukkumaan.

Jostain syystä mä en sitä siivousta saa tonne ympättyä.

Voiko olla että aikaa ei tosiaan ole, vai olenko mä vaan laiska? En tiedä, kummallista. Voi kun saisi jostain ostettua pari lisätuntia vuorokauteen.

Tällä hetkellä olen kyllä niin väsynytkin, että täytyisi vain nukkua. Torstaina on vapaapäivä, ja yritän olla keksimättä mitään menoja, jos vaikka saisin siivottua edes vähän, ja nukuttua. Saa nähdä onnistuuko.

Kesällä on pakko yrittää pitää kämppä suht siistinä, kun isä mökkireissuillaan saattaa pistäytyä. Tänne kaaokseen en isääni kylään haluaisi.

Ärsyttäviä on ihmiset, joilla on kotona tosi siistiä, ja valittavat etteivät ole ehtineet siivota, ja "täällä on sotkuista"..

Hetken mieliala : pettynyt
Itseensä pettynyt Nora