Heh, olisipa hauskaa, jos aina voisi päättää kuinka kaikki päättyy. Sitä varmaan yleensä valitsisi ne onnelliset loput.

Katsoin tossa nimittäin jo joskus aikaisemmin mainitsemani Perhosvaikutus-elokuvan. Tällä kertaa sillä onnellisemmalla lopulla. Hauska juttu. Itselläni on aina tapana katsoa jokaisesta elokuvasta ohjaajan versio, jos vaan mehdollista. Luotan ohjaajan näkemylseen. Teatteriversioista on yleensä poistettu "parhaita paloja". Tässä tapauksessa koko elokuva sai teatteriversiossa uuden merkityksen, ja uuden lopun. Teatteriversion loppu oli suhteellisen onnellinen, lähes perinteinen loppu, jossa kylläkään päähenkilöt eivät saaneet toisiaan. Kun taas ohjaajan versiossa loppu oli omaperäinen ja ahdistava, suorastaan loistava! Kuitenkin sitä tavallaan mieluummin valitsisi sen onnellisemman, tutun ja turvallisen.

Hiukan sama teema on tällä hetkellä töllössä pyörivässä mainoskampanjassa: "Tämä täytyy ottaa uusiksi" Miedon historiallinen ja kirpaiseva tappion hetki laitetaan uusiksi ja Mietaa vie voiton Suomeen. Samoin Euroviisujen pisteet laitetaan uusiksi Suomen hyväksi.

Tätä mä oon nyt sitten alkanut pienessä päässäni niillä herneen kokoisilla (vähän niinkun Nalle Puhilla konsanaan) aivoillani mietiskelemään. Mitä jos elokuville aina tehtäisiin kaksi erilaista loppua? Entä jos omassa elämässäkin saisi kokeilla aina kahta vaihtoehtoa? Jos aina valitsisi sen onnellisemman, niin kuinkahan lopulta kävisi? Toisaalta kuitenkin tappiot opettavat. Jos sattuu, se yleensä vain karaisee. Eli tavallaan vastoinkäymiset on hyväksi, mutta eihän niitä silti kai kukaan toivo?

Omalle kohdalleni toivoisin edes joskus yhden onnellisen lopun. Se olisi mielenkiintoista vaihtelua tälle pettymystentäyteiselle taipaleelle. Tai ehkä minusta vaan tuntuu siltä. Onhan mulla toisaalta kaikki aika hyvin, asunto, auto, koirat ja hevonen. Puolet puuttuu silti.

Ehkä sitä vaan on niin pessimisti. Tai sitten se on tämä suomalainen perusluonne. Vaikka en ihan puhtaasti suomalainen olekaan. En vereltäni, enkä edes aatteiltani.Kuten aikaisemmin kerroin, muuttaisin maasta heti kun se olisi kaikinpuolin mahdollista. Jos elämä Suomessa vielä pitkään jatkuu tällaisena kuin se tähän asti on ollut, voi muuttoni touteutua pikemmin kuin luulinkaan.

Haluaisin myyda kaiken turhan ja lähteä ulkomaille. Perhe (elukat siis) tulisi tietysti mukana. Ainoana jarruna on ehkä isäni. En halua tupttaa hänelle minkäänlaista pettymystä. Joten aion lukea itselleni kunnon ammatin, ja sitten lähteä harjoittamaan sitä ammattia ulkomaille. Joskus tulevaisuudessa. Olisi kiva kasvattaa omat lapsetkin jossain muualla kuin Suomessa. Ehkä heistä ei sitten kasvaisi peruspessimistejä. Ja saisivatpahan kasvaa valoisemmissa ja lämpöisemmissä oloissa. Ainoa pelko on se, että jos kerran lähden Suomesta, en usko koskaan tänne palaavani.

Monethan muuttavat ulkomaille, mutta kuitenkin joskus vielä tulevat takaisin Suomeen. Minusta ei varmaan siihen olisi. En ole koskaan niin täällä välittänyt asua, eikä minulla täällä mitään ole. IOlen siinä mielessä liian itsenäinen, etten tarvitsisi mitään mikä minulta Suomeen jäisi. Olisi vain hienoa aloittaa uusi elämä toisaalla. Ehkä sieltä löytyisi myös se onnellisempi loppu.

Jonain päivänä...

Hetken mieliala : hämmentynyt
Haaveillen, Nora