Yllättäen unohdin taas kopsata tekstin ennen Lisää-napin painamista, vaikka koko ajan sitä mietinkin.. No sinne haihtui blogi taivaan tuuliin!!!!

Ärsyttävää! Kerrankin kun näin vaivaa ja kirjoitin pitkän tarinan.

Eli:
Olen töissä taas, ja väsyttää niin hitosti. keskiviikkona alkoi taas työt, olin heti yksin 10-19. Ja illalla jouduinkin sitten tekemään iltatallia ja siivoamaan tarhaa. Töiden jälkeen pyörähdin nopeasti kotona, ja sitten kiiruhdin tallille. Tarha oli niin sotkkuinen, että sen siivoamisessa kesti kauan! Olin kotona vasta puoli kymmenen, kymmenen aikaan. Tämän jälkeen oli tietysti vielä koirien lenkitysrumba. En edes halua ajatella paljonko kello oli kun lopulta pääsin nukkumaan. Seuraavana aamuna meninn taas kymmeneksi aamulla töihin. Olin niin kuoleman väsynyt että mun oli pakko lähte töistä aikaisemmin kotiin, jotta ehdin levätä ennen kuin lähdin taas tallille. Eilen sitten vein hevoset yöksi sisään, sillä epäilin vesisadetta. Tämä tarkoittaa tietysti sitä että tänään yhdeksän tunnin työpäivän jälkeen joudun siivoamaan sekä karsinat, että tarhan, ja tietysti ruokkimaan hevoset. Saas nähdä moneltako tänään pääsen nukkumaan.

Ja huomenna sitten taas kymmeneksi aamulla töihin. Mulla on nyt kaiken lisäksi putkeen töitä tonne ensi viikon perjantaihin asti, tosin torstaina on pääsykokeet fysioterapeutin koulutusohjelmaan, ja maanantaina tekstiili- ja vaatetusteollisuuden pääsykokeet.

Se onkin jännä kun esim. meidän tallinomistaja tuntuu ajattelevan että kun mulla ei ole lapsia, niin mulla on aikaa ihan mihin vaan. No mulla on kolme koiraa, hevonen, ja pitkät työpäivät. Eipä paljon ylimääräistä aikaa jää. Toisinaan olisi kiva tehdä nimittäin kotonakin jotain. Esim. pestä pyykkiä tai imuroida, joita ei kumpakaan saa taloyhtiössämme kovin myöhään illalla tehdä. Välillä tuntuu että tekee tiukkaa ehtiä edes suihkuun.

Nyt on viikko enää jäljellä tätä, ja viikon kuluttua hevoset lähtevät kesälaitumelle. Mun ei siis koko kesänä tarvitse ajatelle tallihommia, riittää kun käyn hoitamassa ja ratsastamassa ponini.

Tällä hetkellähän meillä on sopimus että teen talityöt pari kertaa viikossa, ja saan siitä hyvästä alennusta, mutta silt maksan mielestäni aika suurta summaa pihattopaikasta. Sitä olenkin tässä mietiskellyt, että laidunloman jälkeen saattaa tulla tallipaikan vaihto kyllä ajankohtaiseksi. yksinkertaisesti mulla ei riitä aika. Syksyllä tulee taas pimeää, ja väsyttää herkemmin, eikä kovin myöhään voi enää tuolla ulona touhilla. Ja jos nyt sattumalta pääsisin opiskelemaan, niin haluaisin keskittyä siihen. Ja toisaalta tässä ei tallipuuhilta jää juuri aikaa täyspainoiselle ratsastuksellekaan.

Hevonen on kyllä ollut ihana, juuri muutama päivä sitten ratsastin sillä ensimmäisen kerra oikeasti, tosin ihan ilman satulaa köpöttelyä, mutta hauskaa oli! Muutamina päivinä olen sitä myös juoksutellut liinassa, ja muuta puuhastellut.

Koirarintamalla ei vieläkäämn verta, juoksua siis edelleen odotellaan. Kaverini koiralla alkoi eilen juoksu, ja se antoi sentään pikkaen toivoa minullekin. Ensi viikonloppuna olisi ollu Fanin kanssa näyttely Mäntässä. Olisin halunnut sinne koskan Mäntässä on paljon hyviä lapsuusmuistoja, ja nyt harmittaa kun menin sössimään työvuorot, enkä pääsekään. Tarkoitus oli että oltaisi samalla reissulla menty isäni kanssa mökille Keurusseleälle. Koiratkin olisivat saaneet rauhassa temmeltää saaressa. Ehkä sitten ensi vuonna...

Ei tästä yhtä hyvä tullut kuin edellisellä yrityksellä, mutta sinne päin.

Mistä saa lisätunteja vuorokauteen?

Hetken mieliala : pettynyt
Nora