Jestas että voi nuori ihminen olla vaivanen. Tänään ei ole tullut mistään mitään taas kipujen takia. Koko yläselkä, niskat ja hartiat taas niin jumissa ja kipeät, ettei paljoa ranka taivu. Samasta syystä on sitten ollut päänsärkyäkin koko päivän. Kuinkahan kauan vielä menee ennen kuin pääsen lääkäriin asti.

Pidimme alkeiskurssilaisille hauskat leikkimieliset kisat. Rata itsessään oli melkoisen vaikea, ja kurssilaiset taisivat olla aavistuksen kauhuissaan. Mutta lopulta sitten paljastimme, että joutuvat myös itse menemään esteet putkea, puomia ja pöytää lukuunottamatta, ja koira kiinnitetään vyöllä olevaan flexiin, johon ei tietenkään saa koskea. Me kuvittelimme toisen kouluttajan kanssa että saamme nauraa makeasti, mutta mitä vielä. Kaikilla oli koirat älyttömän hienosti kuulolla, eivätkä tehneet juurikaan virjeitä. Vähän ehkä tylsää..

Jouduimme menemään saman vielä itsekin, mun koirilla, ja olin tosi yllättynyt Danasta, kun se meni vieraankin ihmisen kanssa todella mainiosti. No, lihapullan voimalla :D

Treenasin hiukan omien kanssa kontakteja, keppejä ja keinua. Ihan hyvin meni, paitsi että se meidän uusi keinu on kyllä vähän kökkö. Hyppii ja pomppii kuin mikäkin. Toivottavasti nuo menee keinun kunnolla kisoissa, kun keinuvarma Fanikin hyppeli keinulta pois tänään :(

Ensi viikolla on vielä ulkopuolisen kouluttajan vetämät treenit ennen kisoja. Hyvä homma, niistä on aina hirmuisesti hyötyä.

Huomenna on ihan vapaa päivä! Ihanaa! Koitan viimein siivota. Viikonloppuna pitäisi tulla pennun ostajaehdokkaita kylään. Toivon ainakin niin. Pikkupennuista kaksi avasi silmänsä tänään, päivää vaille 2-viikkoisina. Loput avaavat varmaan sitten huomenna. Jännityksellä odotan ainakin mustasilmäisen Niken silmien avautumista, se on varmaan veikeä näky. Jännitän myös PellePellen (mustakorva) silmien aukeamista, sillä sillä on toisen silmän sisäkulma musta. Lieneekö joku toinen pentu iskenyt turpaan jo pienenä :D Ovat kaikki kyllä niin vahvoja voimapusseja että alta pois. Ja päät, ne on aikamoisia virtahevon päitä. Yllätyksekseni pentulaatikossa ei enää ole myöskään ainoatakaan kokovalkoista, sillä Pumalle on tullut korvan juureen musta läntti. Pigmentit on oikeastaan kaikilla aika hyvät, nenuissa siis, ja olleet jo pitkään. Yhdellä taitaa vielä olla hiukan possunenu, muilla onkin ihan pikimustat. Itse asiassahan niillä valkopäisillä oli jo syntyessään suht mustat nenät, vaikka useimmiten russelinpennut syntyvät pinkkinenuina. Ainakin meillä. Toivottavasti niille tulisi muutenkin isänsä vahva musta pigmentti.

Ai niin, sain toissapäivänä kutsun serkkuni kihlajaisjuhlaan, ja nyt mulla on sitten aivan ihana uusi mekko, juhlaa varten :) En malta odottaa niitä juhlia, koska ajattelin että laitan tuon mekon vasta silloin ensi kertaa päälleni :)

Odotan kyllä muutenkin. Juhlat on silloin tällöin ihan kivoja, ja niissä näkee vanhoja tuttuja, tässä tapauksessa sukulaisia. Meidän suku on hiukan erikoinen, mutta suku silti. Samasta suvusta toinen serkkuni on kuulemma mennyt naimisiin pitkäaikaisen tyttöystävänsä kanssa. vain todistajien läsnäollessa, tms. En tiedä koska, kuulin vain.

Hauskaa että serkut vakiintuvat. Mulla ei ole Suomessa kuin kaksi itseäni nuorempaa serkkua, ja vasta nyt lähiaikoina mun serkut ovat alkaneet paukahdella naimisiin. Ensimmäinen oli isän puolelta vanhin serkku, ja nyt sitten nämä äidin puolelta kaksi vanhinta. Jos me ikäjärjestyksessä mennään, ja tällä tempolla, niin mä en ole vuorossa ikinä. Ja toisaalta, mähän en edes ole suunnitellut ikinä meneväni naimisiin, joten sääli niitä mua nuorempia. Saavat ikuisuuden odottaa. Vain yhdelle mun serkuistani on tähän mennessä siunaantunut lapsia. Tälle isän puolelta vanhimmalle, kaksin kappalein jo. eika heikosti sikiävää porukkaa taidetaan olla. Vai ollaanko me sitten vaan hitaasti kypsyviä. Tiedä häntä.

On kuitenkin hauska että mullakin on serkkuja. Toivottavasti mun omillakin lapsilla tulevaisuudessa olisi sellaisia. Mähän olen ainoa lapsi, joten äidin puoleltaan he eivät voi serkkuja saada. Tässäkin kohtaa jätetään vastuu siis sille isälle, josko sellaista koskaan edes löytyy.

Mä olen melkein heittänyt kirveen jo kaivoon. En viitsinyt kuitenkaan, kun vasta viikko sitten vaari sen minulle osti, se voisi olla epäkohteliasta. Silloinkin kun mummi ja vaari kävivät täällä, niin mummi alkoi puhua siitä kuinka minun pitäisi hankkia mies ja niin edespäin. En kehdannut sanoa, että kuka tämmöistä huolii.

Kai mulal on vaan huono tuuri. Tai en oikeastaan tiedä enää itsekään mikä on mennyt vikaan. oon kai vaan turhan kranttu, ja sitten kun löydän jonkun, joka vastaa mun ihanteitani (voiko näin sanoa?), niin aina menee ristiin, ja mä en sitten ole sopiva sille toiselle osapuolelle. Tai sitten on jokin muu este. Luulen että mut on tarkoitettu vanhaksi piiaksi koirien kanssa eläjäksi.

Hah, ja teoria piti taas paikkansa. Jälleen kerran minut kohdannut on vakiintunut. Jälkeenpäin. Heh, on se aina yhtä ironista, tavallaan.

Mutta, en mä masennu. Kompastelen, ja joskus kaadun, mutta aina oon noussut takaisin, ja pää pystyssä kulkenut. Bälillä on kyllä tullut sen päiväisissäkin mutaojissa ryvettyä, että jälkeenpäin on mietityttänyt että millä hitolla on selvinnyt puhtaaksi ja kuivaksi. Mutta on vaan, ja taas on porskutettu.

Yksi asia mua ahdistaa tällä hetkellä. Mä olen haavoittuvainen. Kamala tilanne mulle, joka normaalisti olen vahva kuin.. mikä on niin  vahva? Kallio. Nyt on kyllä pinta niin säröillä ettei ennen ole ollut. Inhoan tätä tunnetta, vaikka se onkin ihan inhimillinen, ja olen sen ansiosta ehkä enemmän ihminen kuin koskaan ennen. Tai ainakaan vuosiin ja taas vuosiin. Haluaisin toisaalta olla taas oma vahva itseni. Mutta kun periaatteessa nautin siitä että tunnen. Vaikka tuntuu h*lvetin pahalle, niin silti tuntuu. No, ehkä senkin asian kanssa on vain opittava elämään.

Nyt haluan katsoa vähän jotain komediaa, ja mässäillä karkkia. Sitten nukkumaan.