Mulla alkoi viimein kesä, ja sen myötä lomakin.. joksikin aikaa. Jospa syksyllä pääsisi taas töihin. Mahdollisesti yksi työpaikka olisi jo kiikarissakin, jossa varmasti viihtyisin erinomaisesti, mutta siitä sitten tuonnempana, kunhan asioihin tulee taas selvyyttä. 

Koti alkaa olla sisustettu. Tosin pikkuhiljaa roudaillaan noita H:nkin kamoja tänne. Tänään saatin ensimmäiset, TV ja pleikka. Toi televisio on aika valtava, mut täytyy myöntää et on se kyllä aika hienokin.

Pian pitäisi hakea myös huonekalut, eniten odotan sohvaa, kun ollaan sovittu, että korvataan tuo mun mummin vanaha sohva H:n sohvalla. H:n sohva on täydellisen värinen mun muuhun isustukseen nähden. Mä en vaan vieläkään oo ihan 100% varma tykkäänkö mä siitä ihan kamalan paljon. Mutta on se nyt ainakin hienompi kun tuo mummin vanha rotisko.

Eli kämppä alkaa olla sisältä niinkuin puolivalmis. Yks ylimääräinen pöytä täällä on vielä, ja ruokapöytä olisi tarkoitus vaihtaa. Niin ja sitten meille tulee myös uusi kaappi, vaatteille sun muille. Sekin olisi jo olemassa, mutta koska mä oon hiukan vaativa, niin se maalataan ensin, ennen kuin se kasataan. Maalitkin ollaan jo hankittu, että eiköhän kohta ole kaappikin jo paikoillaan. Mulla on tosi hieno idea miten se maalataan. Ja mikäli tuo onnistuu, niin laittelen kuvia kyllä blogiin sitten.

Tässä kotia sisustaessa innostuin myös pitkästä aikaa hankkimaan huonekasveja koristeeksi. Tosin siis armaat chilithän mulla olikin jo ennestään. (Vanha rukka tosin meinasi kupsahtaa kun jossain  kohtaa vietin niin ahkerasti aikaa H:n luona, että unohdin kastella sitä, nyt sekin on onneksi jo piristynyt). Kukkia halusin erityisesti, joten ensin ostin pinkkikukkaisen mustanmerenruusun, ja sen lisäksi kaksi viherkasvia, laikkuvehkan ja palmuvehkan. Seuraavana päivänä innostuin vielä ostamaan kaksi erilaista tulilatvaa, joissa on molemmissa pinkit kukat, mutta niiden kukat ovat keskenään eri näköiset. Joten nyt mulla on kauniita kukkia ja kasveja :)

Ja koska sisällä on saatu jo jotain aikaan, siirryttiin ulos. Suurimpana syynä oli Fiinin mestarikarkailut aidan läpi, ja koska en halunnut että Fiini vie pentua mukanaan, ja muutenkaa en halunnut olla sydän syrjällään kaiken aikaa, joten meille nousi pihaan uusi aita. Uusi aita jakaa entisen aidatun pihan kahtia, sillä vanhassa aidassa on osa ihan russelinpitävää, osa ei. Ei-russelinpitävä osa jää uuden aidan ulkopuolelle. Toistaiseksi usi aita on osoittautunut täysin russelinpitäväksi.

Kun aita saatiin kasaan, alettiin kaivaa muutamia ärsyttäviä puita ja pensaita ylös, sekä karsia pihassa olevaa puuta. Tai no, lähinnä tuo oli miesten hommaa, mä keskityin ajamaan nurmikkoa ja trimmaamaan pihaa. Olen aika tyytyväinen, sillä kohta piha näyttää aika sievältä. Vielä pitäisi yhden piikkipuskan juuret kaivaa ylös ja peittää kuoppa, sekä trimmata pensasaitaa ja laittaa kukkapenkkiä, ja sellaista pientä, kauheesti mulla olis visioita.. Noh, ehkä elokuussa jo näyttää nätille ;)

Niin ja tosiaan, mikäli et vielä ole kuullut uutisia, niin täällä yritetään myös kaikessa rauhassa pikkuhiljaa suunnitella ensi kesälle kesähäitä. Luulen että perustan häähähssäkälle kokonaan uuden blogin. Täällä sitä hössötystä kukaan tuskin jaksaa lukea.

Tässä vielä muutama kuva meiltä sisältä:

1244840584_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tässä siis vehkat, laikkuvehka vasemmalla ja palmuvehka oikealla.

1244840551_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kukat, vasemmalla tulilatvat, ja oikealla mustanerenruusu, joka valitettavasti ei iltaisin ole kauneimmillaan, kuten kuvasta näkyy.

1244840562_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja viimeisenä meidän tv-nurkkausta: kukat, ps3, töllö, ja alimpana se uusi lipasto ;)