Ärsyttävää, mulla oli antibioottikuuri ja kaikki, mutt oon taas kipeä. Voi kökkö. Eilinen päivä meni nukkuessa. Nousin aamulla sohvalta, kävelin makuuhuoneeseen, kaaduin sänkyyn ja nukuin pitkälle päivään. Päätä särki sitten koko päivän, ja oli kaikkea puuhattavaa, joten ärsytti.

Sain vihdoin eilen monen mutkan kautta pentupaketit royalilta. Niiden piti tulla kotiovelle, mutta ne olikin menneet postiin ja palautuneet kun ei niitä haettu. Jälkeenpäin löysin vanhojen postien seasta yteen mainoslappuun liimautuneen rypistyneen pienen pienen tarran, joka oli se saapumisilmoitus. Ja tämä oli jo toinen kerta kun minulle kävi noin. Valitin siitä tuolla postissa, mutta he vaan sanoivat "Aina me ne laitetaan muovitaskuihin, mihinhän ne taskut siten katoaa..." No joo, mun vika sitten varmaankin.

Nyt tarvis sitten tilata jo uudet paketit, toivottavasti niiden käy paremmin.

Viime lauantaina siis tosiaan syntyi pentuja. Ihania pieniä pallukoita viisi kappaletta. Kolme poikaa ja kaksi tyttöä. Synnytys oli hurjan helppo, ehkä siksi kun pennut olivat niin pieniä, 120g-200g. Olin valveilla koko aamuyön vatsataudin takia, ja Nala nukkui ihan levollisena vielä aamulla (avautuminen alkoi eilen siis ja odottelin kyllä pentuja.) Sitten kun viimein nukahdin, niin 12 aikaan heräsin siihen että sänky oli märkä. No, peiton altahan paljastui tietysti (vielä sikiöpussissa oleva) pentu. Herätin emän (juu, siis ihan totta, synnytti nukkuessaan), ja kun pentu oli kuiva siirsin molemmat pentulaatikkoon. Nala kyllä yritti ottaa pennun suuhun ja hypätä takaisin sänkyyn, mutta onneksi toinen pentu plumpsahti ulos samantien, niin Nalakin hokasi, että parempi olla liikkumatta mihinkään.

Hetken kuluttua syntyikin jo kolmas pentu, ensimmäinen tyttö, joka oli ihanasti harlekiinivärityksinen. Ja pien perästä tuli toinen tyttö.

Sitten Nala piti pienen tauon, jolloin kerkesin kytkeä web-kameran päälle joten kaverini L pääsi todistamaan viimeisen pojan, Mustin syntymää Alta kolmessa tunnissa olivat siis kaikki viisi pikkuista maailmassa, ja minun ei tarvinnut muuta kuin vierestä ihastella kuinka hienosti emä homman hoiti.

Muutenkin elämä pentujen kanssa on ollut emälle ihan ihanaa. Ainoastaan yksi harmillinen asia. Nala nostelee pentuja, tätä Dana ei ole koskaan tehnyt. Nala pyrkiikin mielellään viemään pennut sängyn allevuodevaatelaatikkoon, joka on täynnä kangastilkkuja. No, suurimmaksi osaksi pennut on saaneet onneksi olla laatikossaan rauhassa. Pennut on kasvaneet kamalasti, ja tällä hetkellä lähes kaikki näyttävät aika vahvoilta. Fanin pää näyttäisi periytyvän melko vahvasti. Kävin äskettäin taas ihailemassa Fanin ensimmäisiä pentuja, jotka ovat jo 5-viikkoisia. Kolmelle näyttää periytyneen isänsä pää.

Fanille syntyi kolmaskin pentue tässä tiistaina. Nartulla oli näkynyt ultrassa kolme pentua, mutta viisi syntyi, yksi poika ja neljä tyttöä. Aika hauska jakauma! Nyt odottelen kuvia piiperöistä, ja sitä että kasvavat isommiksi ja pääsen niitä pian katsomaan luonnossa.

Nyt Fani pitää heilasteluista tosiaan taukoa niin kauan että nämä pennut ovat kasvaneet, ja nähdään mitä niistä tulee.

Tänään lähdetään katsmaan kettua Fanin kanssa, saa nähdä mitenkä nämä astumiset ja muut ovat poikaan vaikuttaneet, syttyykönyt, vai onko vielä yhtä pöhkö kuin aina ennenkin.

Kirottu flunssa

Nora